VARSAN VASTA-AINEPUUTOS

Normaali, vastasyntynyt varsa seisoo tunnin kuluessa syntymästä. Imurefleksi alkaa 5-10 minuutin kuluessa syntymästä, ja varsa imee tammaa 2 tunnin kuluessa. Varsa nousee ylös imemään 2-4 tunnin välein ja nukkuu välissä makuulla. Varsa ulostaa pikikakan yleensä ensimmäisen elintuntinsa aikana, kuitenkin viimeistään 12 tunnin kuluessa. Oriit virtsaavat 6 tunnin kuluessa, tammat 12 tunnin kuluessa. Napa kuivuu ja irtoaa noin viikon kuluessa. Varsan normaalilämpö on 37,5-38,9 astetta. Varsa on yleisilmeeltään pirteä ja iloinen, ja yleensä vastustaa kiinnipitämistä.

Pikkuvarsa imee.

Toisin kuin ihmisen istukka, tamman istukka ei läpäise vasta-aineita, joten syntyessään varsalla on aina vasta-ainepuutos. Normaalisti varsa saa vasta-aineet tamman ternimaidosta, jota varsan tulisi imeä ensimmäisen kuuden tunnin aikana vähintään 1,5 litraa. Tämän jälkeen suoli alkaa ”sulkeutua” eivätkä vasta-aineet enää imeydy suolistosta verenkiertoon. Syitä vasta-ainepuutokselle voivat olla sairas tai heikko varsa, liian myöhäinen ternimaidon saanti, ternimaidon liian vähäinen määrä tai heikko laatu, tai maidon huono imeytyminen varsan suolistosta. Vasta-ainepuutos on tärkein riskitekijä alle kuukauden ikäisten varsojen infektiosairauksille ja kuolemalle.

Varsan vasta-ainetesti Snap Foal

Vasta-ainepuutos voidaan diagnosoida helposti kotitallilla verinäytteestä tehtävällä pikatestillä. Testaus on varminta tehdä 18-24 tunnin kuluttua syntymästä, jolloin varsalle tehdään myös kliininen tutkimus yleisen terveydentilan kartoittamiseksi ja muun hoitotarpeen arvioimiseksi. Vasta-aineiden normaaliarvo on yli 800 mg/dl. Jos arvo on alle 800, on suositeltavaa antaa varsalle plasma-infuusio suonensisäisesti, ja testata vasta-aineet uudelleen seuraavana päivänä.

Eläinlääkärimme antaa varsalle plasma-infuusion suonensisäisesti.a.

Kirjoitus perustuu ELL Jonna Jokisalon ja ELL Jenni Mönkin luentoihin 2018.

Anna Lehto, eläinlääkäri, AitoVet, 2020

Tämä sivusto käyttää evästeitä

Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemusta. Voit tutustua tarkemmin, mitä evästeitä sivustomme käyttää ja rajata haluamaksesi.