Artikkelit

Hevosen hammassairauksista                                                          

Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri, eläinlääketieteen tohtori Soile Pakkanen, AitoVet 2020

Hevosten hammashoito on ottanut valtavia harppauksia eteenpäin viime vuosina ja uudet hoitomuodot puhuttavat sekä aiheuttavat kysymyksiä. Tässä kirjoituksessa pyrimme tekemään näitä uusia tuulia ymmärrettäväksi tavalliselle hevosenomistajalle.

Perinteisesti hevosen hammashoito on kutsuttu raspaukseksi, sillä toimenpide keskittyi kiillepiikkien tasoitteluun. Toimenpiteen saattoi tehdä kengittäjä tai eläinlääkäri, joskus omistaja itsekin. Nyttemmin on havahduttu siihen, että kiillepiikit, vaikka yleisiä ovatkin, eivät suinkaan ole ainoita hevosen suun ongelmia.

Nykyaikaisessa hammashoidossa, jossa hevonen rauhoitetaan, ja suu tutkitaan valon ja peilin tai joskus tähystimen avulla, nämä muut aiemmin havaitsematta jääneet ongelmat voidaan tunnistaa ja hoitaa. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, sillä saaliseläimenä hevonen peittää hammaskipuaan taitavasti ja melko vakavienkin hammasongelmien oireet ovat usein lieviä.

Paha haju suusta, osaksi pureskeltujen heinäpallojen pudottelu, hidas syöminen, heinän uittaminen juoma-astiassa, pään heittely ja kuolaintuntuman ongelmat voivat viitata kipuun hampaissa mutta niiden puute ei ole tae siitä, ettei suussa voisi olla ongelmia.

Hampaiden anatomia

HammasKuva1w 

Kuva 1: Hevosen poskihammas: 1. Kruunu (ikenen yläpuolinen osa), 2. Reservikruunu (ikenen alla, työntyy vähitellen esiin, kun hampaan kruunu kuluu), 3. Juuri, 4. Ydinkanava eli pulpa (tai oikeammin tätä peittävä tummaksi värjäytynyt hammasaines: ydinkanava on noin 2-10 ml hampaan pinnan alla, 4-6 kpl/hammas), 5. Infundibula (”jyväkuoppa”), 6. kiillepoimu

Hevosen hampaiden anatomiaa on esitelty kuvassa 1. Hevosen erikoispiirteenä on jatkuva hampaan puhkeaminen (hypsodontti hampaisto). Siinä hampaassa on ikenen alla pitkä reservikruunu, joka työntyy muutaman mm. vuodessa kohti suuonteloa ja samalla hampaan varsinainen kruunu, eli osa joka on nähtävissä suun puolella, kuluu purupinnaltaan samaa vauhtia. Näin ikenen alla oleva osa hammasta lyhenee jatkuvasti hevosen eliniän aikana.

Hevonen vaihtaa etuhampaat ja 3 etummaista poskihammastaan noin 2-4 vuoden iässä, takimmaiset 3 poskihammasta puhkeavat suoraan pysyvinä hampaina.

Hevosen hammaslomassa, etenkin oreilla, voi olla kulmahampaat ja sudenhampaat, joista jälkimmäiset poistetaan usein jo varsana, jotta ne eivät aiheuttaisi ongelmia kuolaintuntuman kanssa jatkossa.

Kiillepiikit ja raspaus

Kiillepiikit muodostuvat, kun hammas kuluu purupinnaltaan ja hampaan kovin aine, kiille, kuluu muuta hammaskudosta vähemmän muodostaen teräviä kohoumia ylähampaissa posken ja alahampaissa kielen puolelle.

Terävät piikit aiheuttavat helposti limakalvovaurioita hevosen poskiin ja kuolaimen aiheuttaman paineen vuoksi suupieliin, joten niiden tasoittamisella voi olla suuri merkitys hevosen hyvinvoinnille.

Kuolaimet ja niiden käyttö voivat aiheuttaa hevosen suussa suuriakin ongelmia, ja kuolaimen sopivuutta voidaan arvioida hammashoidon yhteydessä mm. Hammasloman mittauksen avulla.

Raspauksessa pyritään kuitenkin tasoittamaan vain suurimmat terävyydet eikä purupintoja tasoiteta rutiinisti, sillä niiden epätasainen muoto auttaa hevosta korsirehun pureskelussa. Raspaamalla voidaan tasoittaa tarvittaessa myös purentaa, sillä hoitamattomana hevosen purentavirheet (esim. ylikorkeat hampaat eli ns. koukut tai porraspurenta) pahenevat ajan kuluessa ja johtavat vääjäämättä mm. diastemojen (liian suuret hammasvälit) syntyyn.

Ei ole normaalia, että hevonen on syömätön raspauksen jälkeen, tällöin hampaissa on piikkien lisäksi muutakin ongelmaa, tai hampaita on raspattu liikaa.

Ientulehdus ja diastema

HammasKuva2w

Kuva 2: Diastemat: hevosen hammasväleihin on pakkautunut korsirehua.

Hevosen suun yleisin sairaus on hampaan kiinnityskudoksen sairaus, ns. ientulehdus. Usein sen taustalla on suurentuneet hammasvälit, diastemat, joihin alkaa pakkaantua rehua (kuva 2.). Tämän seurauksena ientaskut syvenevät ja tulehtuvat, tulehdus vaurioittaa hampaan kiinnityskudoksia ja voi pahimmillaan yltää hampaan juurialueelle saakka.

Diastemojen taustalla on usein purentavirhe, jolloin liiallinen purentarasitus painaa hampaita pois paikoiltaan, jolloin rehun kertyminen hampaiden väliin tai ientaskuun alkaa. Hammasvälit voivat suurentua myös periferisen karieksen (kts. alla) seurauksena tai hampaat voivat synnynnäisesti puhjeta liian kauas toisistaan tai väärään asentoon.

Tilan hoitona on hammasvälien ja ientaskujen puhdistus, jolloin ientasku voi alkaa kasvaa umpeen. Joskus apuna käytetään joustavaa paikkamateriaalia estämään rehun kertymistä puhdistettuihin ientaskuihin tai hammasväliä poraamista avarammiksi, jolloin rehu ei pakkaudu väliin niin tiukasti. Hoito joudutaan usein toistamaan muutaman kuukauden välein joitakin kertoja.

Tärkeää on myös aiheuttavan syyn poisto, esim. purennan korjaus tai kariesmuutosten pysäyttäminen ruokinnan muutoksilla, mikäli mahdollista. Suun huuhtelu ja pehmeä lehtevä korsirehu voivat edesauttaa paranemista.

Kariesmuutokset

Infundibulaarikaries

Hevosella on kahdentyyppisiä kariesmuutoksia: infundibulaarikaries ja perifeerinen karies. Infundibulaarikaries on klassinen ”reikä” hampaassa. Sen taustalla on nykykäsityksen mukaan hampaan kehitysvaiheessa puutteellisesti hammassementillä täyttynyt infundibula. Kun tällainen kolo hampaan kuluessa saavuttaa hampaan pinnan, alkaa sinne pakkautua rehua, joka alkaa käydä ja bakteeritoiminnan seurauksena karies voi lähteä etenemään.

Lieväasteisina infundibulaarikaries ei vaadi toimenpiteitä, mutta pitkälle edennyt kariesmuutos syö hammasta niin paljon, että hammas saattaa lopulta haljeta tai karies pääsee etenemään hampaan ydinkanaviin. Tämän ehkäisemiseksi pitkälle edenneitä tai nopeasti eteneviä kariesmuutoksia suositellaan paikattavaksi. Paikkaus suoritetaan seisovalla hevosella ja nämä paikat kestävät hampaissa usein vuosia.

Periferinen karies

Toinen karieksen muoto, periferinen karies, tarkoittaa sitä, että hampaan pintakerros alkaa syöpyä. Lieväasteisena tämäkään muutos ei vaadi toimenpiteitä tai haittaa hevosen hyvinvointia. Pidemmälle edenneenä karies saattaa kuitenkin alkaa leventää hammasvälejä johtaen diastemojen syntyyn tai alkaa syövyttää purupintaa. Vaarana on hampaan ydinkanavien vaurioituminen ja hampaan tuntoherkän kudoksen, dentiinin paljastuminen. Tämä voi aiheuttaa hevoselle hammaskipua.

Myös periferisen karieksen aiheuttamia muutoksia voi hoitaa paikkaamalla/pinnoittamalla, mutta näissä tapauksissa paikkoja joudutaan uusimaan hampaisiin aika-ajoin.

Tärkeää olisi kuitenkin miettiä onko hevosen ruokinnassa kariekselle altistavia tekijöitä ja poistaa ne, mikäli mahdollista. Periferisen karieksen aiheuttavia tekijöitä ei vielä tunneta tarkasti, mutta rehun korkean sokeripitoisuuden ja matalan pH:lla ajatellaan altistavan sille. Kariesmuutosten etenemisen on myös useissa tapauksissa mahdollista pysäyttää huuhtelemalla hevosen suuta säännöllisesti vedellä ja klorheksidiini-suuhuuhteella.

Muita hampaiden ja niiden ydinkanavien vaurioita

Suun tutkimuksessa saatetaan havaita myös muita hampaiden ja niiden ydinkanavien vaurioita. Ydinkanavan vaurion taustalla voi olla hammasmurtuma, joka on ulottunut ydinkanavan alueelle, hampaan juurialueen tulehdus tai esimerkiksi lämpövaurio liiallisesta raspaamisesta.

Vaurioituneita ydinkanavia voidaan nykymenetelmin juurihoitaa ja esimerkiksi murtuneita etuhampaita voidaan säästää poistolta juurihoidon avulla.

Mikäli hampaan juurialueella on voimakkaat tulehdusmuutokset, tai hammas on esimerkiksi haljennut, on ainoa hoitovaihtoehto usein hampaan poisto.

Hampaanpoistot pystytään nykypäivänä hoitamaan lähes aina seisovalla hevosella rauhoituksessa ja puudutuksessa. Hevosen poskihampaan poisto on kuitenkin aina suuri toimenpide, johon liittyy komplikaatioriskejä, mm. paranemisen viivästyminen mikä saattaa pitkittää toipumisaikaa ja tuoda lisäkustannuksia.

EORT

HammasKuva3w

Kuva 3: EORTH: Hevosen etuhampaiden ikenet pullottavat, ovat vetäytyneet ja niissä on nähtävissä pistemäisiä märkäeritteen purkautumiskanavia. Hampaat ovat normaalia pystyasentoisemmat vanhalle hevoselle.

Vanhemmilla hevosilla on oma etuhampaisiin (ja joskus kulmahampaisiin) vaikuttava sairautensa EORTH (kuva 3), jossa hampaiden juuret alkavat joko syöpyä tai kasvattaa voimakkaasti uutta hammasainesta. Lisäksi juuret tulehtuvat. Ulospäin nähdään ikenissä pistemäisiä märkäeritteen purkautumisreikiä, ikenet vetäytyvät ja voivat alkaa pullottaa ja hampaiden asento voi muuttua.

Tila on hevoselle kivulias ja ainoana hoitovaihtoehtona on sairastuneiden hampaiden poisto. Vaikka toimenpide kuulostaa radikaalilta, on hevosen huomattavasti parempi olla ilman kipeitä hampaita ja jopa laiduntaminen onnistuu hyvin ilman etuhampaita.

 

Kiropraktiikka

Kiropraktinen hoito on manuaalinen terapia, missä keskitytään löytämään biomekaanisia toimintahäiriöitä selkärangassa ja näistä häiriöistä johtuvia vaikutuksia hermojärjestelmään. Se ei korvaa perinteistä eläinlääketiedettä, mutta antaa erilaisia tutkimustapoja ja hoitomenetelmiä huonoon suorittamiseen sekä akuuttiin, että krooniseen kipuun. Se parantaa urheiluhevosen suorituskykyä ja auttaa mm. ylläpitämään iäkkäiden hevosten liikuntakykyä.

Yleisesti kiropraktisessa tutkimuksessa ongelma- alueita hevosilla löytyy yläniskasta, kaula-ja rintarangan liittymäkohdasta, rinta-ja lannerangan liittymäkohdasta ja lantion alueelta. Kiropraktiikkaa käytetään ennaltaehkäisevänä, hoitavana ja kuntouttavana hoitona palauttamaan rangan normaali liikkuvuus. Sillä on kipua poistava vaikutus ja se vaikuttaa suoraan hermojärjestelmän toimintaan, antaa sysäyksen kehon omalle kyvylle parantua ja palauttaa kehon normaali liike.

Ennen hoitoa hevonen katsotaan liikkeessä, jolloin mahdollinen eläinlääkinnällistä hoitoa vaativa ortopedinen ongelma/ontuma poissuljetaan. Itse kiropraktisessa tutkimuksessa hevosen tapa liikkua ja rangan ja raajojen liikeratojen rajoittuneisuus huomioidaan. Liikepalpaatiolla löydetään fasettinivelien rajoittuneet liikesuunnat, jotka aiheuttavat hevoselle selän jäykkyyttä ja lihasjännitystä. Rajoittunut liike kahden nikaman välillä voi vaikuttaa selkärangasta erkaneviin hermopareihin ja hidastaa siten hermojärjestelmän tiedonkulkua. Tällaiset subluksaatiokompleksit hoidetaan manipulaatiolla. Manipulaatiolla  tarkoitetaan käsillä tehtyä hyvin nopeaa, lyhyttä, matalavoimaista ja tarkkaa liikettä nivelen rajoittuneeseen liikesuuntaan.

Itse manipulaation lisäksi voidaan hevoselle tehdä lihas- ja /tai faskiahoitoa.

Suurin osa hevosista edistyy huomattavasti 1-4 hoitokerran jälkeen. Krooniset ongelmat vaativat enemmän hoitokertoja verrattuna akuutteihin.

Eläinlääkäri, IVCA hevoskiropraktikko Maria Basch, AitoVet 2021

AitoVet hevosklinikka kiropraktiikka Maria

AitoVet hevosklinikka kiropraktiikka Maria Basch

Hevosen ontumatutkimus

Hevoset näyttävät ortopedistä kipua yksilöllisesti. Usein oireiden ollessa jo pitkälle edenneitä ja selviä, voi taaksepäin miettiessä muistaa ensioireiden olleen vain tuntuma, että kaikki ei ole hyvin. Haluttomuus liikkua, huonot siirtymiset, vinous, epätasainen kuolaintuntuma, pukittelu/vastustelu, selvä yhden jalan ontuma tai se, että harjoitteet eivät suju enää kuten aikaisemmin. Oireet voivat tulla hiipien pikkuhiljaa, tai yllättäen.

Ontumatutkimukseen kannattaa tulla ajoissa. Mitä aikaisemmin huonon suorittamisen syytä päästään selvittämään, sitä pienemmällä hoidolla hevonen yleensä saadaan takaisin normaaliin työhönsä. Ajoissa hoidetut vaivat eivät tällöin pahene, eikä hevonen kipeydy useammasta kohdasta käyttäessään itseään väärin. Käyttöhevosen huoltoon olisi hyvä sisällyttää ”vetcheck”/ ontumatutkimus 1-2 kertaa vuodessa, jotta voidaan ennaltaehkäistä ortopedisiä ongelmia, suorituskyky säilyisi ja käyttövuosia tulisi lisää.

Ontumatutkimuksessa käydään läpi raajojen ongelmien lisäksi ranka ja lantion alue. Eläinlääkäriä kiinnostaa hevosen ikä, käyttö, oireiden kesto ja miten ne ovat kotona ilmenneet. Aikaisemmista eläinlääkärikäynneistä saadut mahdolliset röntgenkuvat ja hoitokertomukset on hyvä ottaa mukaan.

Hevosella on hyvä olla suitset sekä liina, ja käsittelijän tulee olla varustautunut turvallisesti esim. käsineillä ja hyvillä kengillä.

Tärkeä ontumatutkimuksen osa on liikkeessä katsominen. Tällöin hevosen liikettä ja vartalon käyttöä arvioidaan suoralla ja ympyrällä, pehmeällä ja kovalla alustalla. Ratsut eläinlääkäri haluaa usein myös nähdä laukassa ympyrällä, joissain tilanteissa myös ratsain, kuten myös esim. ravurit ajossa.

Tutkimuksessa pyritään ottamaan huomioon myös mahdolliset muut vaivat osallisena oireisiin, kuten esim. hiekkakeräymä, mahahaava tai suun ongelmat.

Taivutuskokeessa jalkojen niveliä pidetään lyhyen ajan taivutettuina, jonka jälkeen muutaman raviaskeleen aikana arvioidaan taivutuksesta aiheutuvaa kipua. Ontuman aiheuttavan kohdan täsmentämiseksi hevoselle voidaan tehdä johto- ja nivelpuudutuksia. Johtopuudutuksissa puudutusainetta asetetaan neulalla halutun hermon päälle nahan alle, jolloin raaja puutuu tästä alaspäin. Nivelpuudutuksissa puudute injektoidaan nivelen sisälle. Kun hevonen liikkuu puudutuksen jälkeen puhtaasti tai vinous/muu oire ratsain tai ajossa helpottaa, on oireen aiheuttama kohta varmistettu.

Seuraava vaihe ontumatutkimuksessa on diagnostinen kuvantaminen. Röntgenkuvaus ja ultraäänitutkimus ovat AitoVetissä käytettäviä kuvantamisen tapoja. Röntgenkuvauksessa nähdään parhaiten luusto ja nivelet. Esimerkkeinä irtopalat, kystat, okahaarakelähentymät, nivelrikkomuutokset ja murtumat. Ultraääni kuvantaa tarkasti pehmytkudokset, nivelkapselin ja nivelten rustopinnat. Rektaalisesti tehtävällä ultraäänitutkimuksella nähdään osa lantion alueesta ja sitä käytetään mm. ristiliitoksen (SI) vaivojen tutkimiseen.

Tutkimuksen päätteeksi eläinlääkäri tekee hevoselle sopivan hoitosuunnitelman sisältäen mahdolliset lääkitykset (nivelensisäiset, systeemiset), levon ja kuntoutuksen.

Yleinen ontuman syy on niveltulehdukset, joita hoidetaan nivelinjektioilla. Lääkkeenä käytetään kortisonivalmisteita, hyaluronihappoa ja regeneratiivisia valmisteita. Myös rangan ja lantion alueen vaivoja voidaan lääkitä paikallisesti. Hoitamattomina niveltulehdukset edistävät niverikon etenemistä. Aikaisessa vaiheessa todettujen nivelmuutosten kanssa hevoset yleensä pystyvät hoitojen avulla suorittamaan täyden uran vielä hyvin.

Pehmytkudosvammojen, kuten jänne-, lihas- ja ligamenttivaurioiden akuuttihoidon jälkeen riittävä toipumisaika, kengitys ja kuntoutusohjelma perustuen kontrollitarkastuksiin ultraäänellä, tuottavat parhaan tuloksen hevosen parantumiselle.

Oikeanlaiset kuntouttavat harjoitukset nopeuttavat hevosen palaamista työhön ja estävät tai hidastavat saman vaivan palaamista. Hoitojen yhteydessä on tärkeä korjata työskentelyasentoa, arvioida lihavuusastetta ja vahvistaa heikentyneitä lihaksia oikeanlaisilla harjoitteilla. Luonnollisen vinouden aiheuttamat ongelmat kannattaa lajista riippumatta ottaa myös työn alle viimeistään tässä vaiheessa.

Ontumatutkimuksen kontrollissa arvioidaan annetun hoidon vaste, vaurioiden paranemisen eteneminen ja mahdollisesti uusitaan aikaisempia hoitoja.

Eläinlääkäri, IVCA hevoskiropraktikko Maria Basch, AitoVet 2021

 

Fysioterapia hevosen selkäkivussa

Tämä artikkeli käsittelee hevosen selkäkipua fysioterapian ja terapeuttisen harjoittelun näkökulmasta. Aiheeseen liittyvät tutkimukset:

Stubss N., Kaiser L., Hauptman J., Clayton H. 2011, Dynamic mobilisation exercises increase cross sectional area of musculus multifidus

Clayton H. 2012, Equine back pain reviewed from a motor control perspective

Anatomiaa

Hevosen selkäranka on jäykkä rakenne, jossa yksittäisten nikamien välinen liike on vähäistä. Selkärangan stabiliteetti on välttämätöntä, jotta se pystyy vastustamaan ulkoisia voimia, kuten kantamaan ratsastajan painoa tai vastaavasti ravihevosella kovassa vauhdissa vastustamaan rotaatiosuunnan liikettä. Takajalkojen suuret voimat välittyvät selkärangan kautta vartaloon, eli selän tulee olla stabiili, jotta takajalat voivat työskennellä tehokkaasti. Multifidus lihakset ovat hevosen selän tärkein stabiloiva lihasryhmä. Liikkeen ja liikkumisen laatu vaikuttaa riskiin saada kiputiloja tai uusiutuvia kiputiloja.

Kipu ja lihastoiminta

Vamman tai sairauden seurauksena tullut kipu aiheuttaa muutoksia lihasten toiminnassa. Selkäkivussa lihasten väliset aktivaatiomuutokset aiheuttavat syvissä stabiloivissa lihaksissa lihasaktivaation hidastumisen ja aktivaatioajan lyhenemisen, eli selkärankaa stabiloivat lihakset ovat heikot ja tehottomat. Vastaavasti pinnalliset lihakset muuttuvat yliaktiivisiksi jo alhaisessa kuormituksessa, mikä aiheuttaa pinnallisissa lihaksissa jännitystä ja jäykkyyttä. Stabiloivien lihasten heikkous ja tehottomuus aiheuttavat ongelmia selän neutraaliasennon hallinnassa, jolloin myös liikkeenhallinta vaikeutuu.

Fysioterapia

Selkäkipuisen hevosen fysioterapia aloitetaan kivunhoidosta. Nopeasti kuitenkin pyritään ottamaan fysioterapiaan mukaan terapeuttiset harjoitteet, joiden tavoitteena on palauttaa normaali lihastoiminta eli matalassa kuormituksessa selkärankaa stabiloivien lihasten tehokas toiminta ja pinnallisten lihasten rentouttaminen. Terapeuttisella harjoittelulla tarkoitetaan fyysistä aktiivisuutta ja liikkeitä, joiden tarkoituksena on vähentää oireita sekä parantaa tai ylläpitää toiminta- tai suorituskykyä. Terapeuttinen harjoittelu on fysioterapiassa hyödynnettävä menetelmä, jolla pyritään palauttamaan normaali liikemalli vamman jälkeen. Vaikka selkäkipu saataisiin hoidettua pois, tarvitaan yleensä myös aktiivista harjoittelua, jotta voidaan ehkäistä selkäkipujen uusiutuminen.

Katja Räty, eläinfysioterapeutti, AitoVet 2021

0197 hevosklinikka aitovet elainfysioterapeutti

0201 hevosklinikka aitovet elainfysioterapia

0207 hevosklinikka aitovet hevosfysioterapia

0259 hevosklinikka aitovet elainfysioterapia

 

 

Hevosen madotus

Oletko tietoinen, että hevosen sisäloisilla on resistenssiä matolääkkeille? Tätä esiintyy myös Suomessa. Tämän vuoksi kaikkien hevosten loishäätö suositellaan suoritettavaksi kohdennetusti seuraavan ohjelman mukaan:

  • Aikuiset hevoset: tutkitaan lantanäyte 1-2 kertaa vuodessa eli ainakin keväällä ennen laidunkauden alkua. Syksyllä suositellaan loishäätöä heisimatoihin tehoavalla yhdistelmävalmisteella sillä heisimatotartunta ei useinkaan paljastu lantanäytteestä. Mikäli hevosella on aiemmin ollut loisongelmaa tai tallilla epäillään lääkkeille resistenttiä loiskantaa, kannattaa lantanäyte tutkia myös syksyllä.
  • Siitostammat: kuten aikuiset hevoset. Mikäli tammalla on todettu tai epäillään Strongyloides Westerii -tartuntaa, hoidetaan tamma varsomisen yhteydessä ivermektiinillä tai moksidektiinillä.
  • Varsat: Koska varsoilla voi olla runsaastikin loisia puhtaasta lantanäytteestä huolimatta (esim. Suolinkaisen kiertävät toukkamuodot ja lepovaiheessa olevat pienet sukkulamadot eivät tuota munia), suositellaan varsoille ensimmäisen elinvuoden ajan madotusta 2-3 kuukauden välein. Tärkeää on käyttää säännöllisesti suolinkaisiin tehoavia valmisteita (vaikuttavana aineena fenbendatsoli tai pyranteeli). Lantanäytteestä voi olla apua madotusohjelman tarkentamiseen, myös suuressa tartuntapaineessa olevat varsat (esim. varsapihatot) saattavat tarvita yleisestä suosituksesta poikkeavaa ohjelmaa.
  • 1-4 -vuotiaat hevoset: Lääkitys yleensä tarpeen mukaan 2-4 kertaa vuodessa. Lantanäyte tutkitaan keväällä ennen laidunkautta, jotta voidaan valita juuri kyseisen hevosen tilanteeseen sopiva valmiste. Uusi näyte kannattaa ottaa laidunkauden puolessa välissä tällöin lääkitys tarpeen mukaan. Syksyllä laidunkauden jälkeen madotus joko tupla-annoksella pyranteelia tai yhdistelmävalmisteella riippuen lantanäytteen tuloksista ja hevosen suolinkaistilanteesta.
  • Uusi hevonen tallissa: lantanäyte ja lääkitys tarpeen mukaan

Ennen vanhaan suositeltiin madotusta syksyllä sitten, kun maa jäätyy. Uuden tutkimustiedon myötä on ymmärretty, että se ei ole paras ajankohta. Kun lämpötila laskee, pienet sukkulamadot vetäytyvät lepotilaan hevosen elimistöön, eikä ruuansulatuskanavan kautta annettu lääke tehoa niihin juuri lainkaan. Syysmadotuskin on siten hyvä tehdä jo pian laidunkauden päättymisen jälkeen, kun lämpö on vielä reilusti plussan puolella.

Autamme mielellämme madotuksiin liittyvissä kysymyksissä ja tallikohtaisen madotusohjelman suunnittelussa. Voit myös tuoda lantanäytteet klinikalle tutkittaviksi (jos näytteitä on kerrallaan paljon, olisi niistä hyvä ilmoittaa etukäteen).

 

RAVIHEVOSTEN ROKOTUSTIETOPAKETTI

Ravihevosten uusi rokotusohjelma  - muutos koskee etenkin 2020 ikäluokkaa!

Vuosi 2020 on tuonut myös muutoksia ravikilpailusääntöihin. Muutos koskee tänä vuonna syntyneitä, syntyviä ja tulevina vuosina syntyviä varsoja. Vuoden 2020 ikäluokasta alkaen rokotusohjelma hevosinfluenssaa vastaan aloitetaan kolmella perusrokotteella, jota seuraa vuosittainen perusrokotus. Muutoksella haetaan parempaa suojaa hevosinfluenssaa vastaan. Vastaava rokotusohjelma on käytössä jo muualla Pohjoismaissa sekä Ranskassa, mikä myös yhtenäistää linjaa muiden ravimaiden kanssa.

Aiempina vuosina syntyneitä varsoja koskee ns. vanha sääntö, eli kahden perusrokotteen rokotusohjelma.

 

Vuonna 2020 ja myöhemmin syntyvien ravihevosten rokotusohjelma:

 

1.  PERUSROKOTE

2. PERUSROKOTE

3. PERUSROKOTE

VUOSITTAINEN TEHOSTEROKOTE

6 kk ikäinen terve varsa

21-60 vrk kuluessa ensimmäisestä

120-180 vrk kuluessa toisesta

12 kk kuluessa edellisestä rokotuksesta

 

  • Jos vuosittainen tehosterokotus unohtuu (rokotusväli yli 12 kk), poistuu hevosen kilpailuoikeus ja rokotusohjelma on aloitettava alusta. Kilpailuoikeus palautuu kun hevonen on saanut kaksi perusrokotetta 21-60 vrk välein.
  • Dopingvaroaika rokotuksilla on 4 vuorokautta.

Yleistä rokottamisesta

Hevonen tulisi rokottaa ainakin jäykkäkouristusta ja hevosinfluenssaa vastaan. On suositeltavaa huolehtia koko tallin hevosten rokotuksista, sillä lauma-immuniteetin avulla saavutetaan vahvempi suoja ja näin ollen myös terveempi talli.

Hevosen tulee rokotushetkellä olla terve. Joskus rokotteet voivat aiheuttaa hevoselle oireita: hevonen saattaa nostaa kuumeen, olla vaisumpi tai rokotuskohtaan voi ilmetä pieni kohouma. Rokotuksen jälkeen hevosen olisi hyvä saada levätä 4 vuorokautta jonka jälkeen sitä liikutetaan kevyemmin vielä muutaman päivän ajan. Hevosen oireita tulisi seurata ja mikäli kysyttävää ilmenee, tulisi teidän ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Jäykkäkouristusrokote

Jäykkäkouristusrokote antaa suojan Clostridium tetani -bakteerin aiheuttamaa tautia vastaan. Tauti aiheuttaa hevoselle kovia kipuja ja on lopulta tappava. Clostridium tetani elää maaperässä ja voi päätyä hevoseen jo pienten haavojenkin kautta. Rokotetuille hevosille bakteeri on vaaraton. Pienet varsat ovat suojassa taudilta saadessaan riittävän määrän vasta-aineita emältään, joka on huolellisesti rokotettu tautia vastaan.

Nuori hevonen tulee rokottaa jäykkäkouristusta vastaan  6kk iässä. Jäykkäkouristusta vastaan suojatessa, hevonen saa aluksi kaksi tetanusrokotetta kuukauden välein ja kolmannen vuoden kuluttua. Suojan säilyttämiseksi riittää kahden vuoden välein tapahtuva tehosterokotus.

Tetanusrokote (Jäykkäkouristusrokote):

-          EQUILIS TETANUS VACCINE

Jäykkäkouristusrokotteen suoja tulee yleensä yhdessä yhdistelmärokotteessa influenssarokotteen kanssa. Yhdistelmärokotteessa hevonen saa siis suojan sekä jäykkäkouristusta että hevosinfluenssaa vastaan. Tästä syystä nämä ovat yleisimmin käytettyjä rokotteita jäykkäkouristusta vastaan.

Käytetyimmät yhdistelmärokotteet:

-          EQUIP FT VET

-          DUVAXYN IE-T PLUS

-          EQUILIS PREQUENZA TE

-          PROTEQFLU-TE

Hevosinfluenssarokote

Hevosinfluenssarokote on pakollinen kilpahevosille, mutta suosittelemme rokottamaan kaikki hevoset hevosinfluenssaa vastaan, hevosen käyttötarkoituksesta riippumatta. Hevosinfluenssa aiheuttaa rokottamattomille hevosille mm. korkean kuumeen, sierainvuotoa ja yskää. Sairauden ja alentuneen vastustuskyvyn myötä hevonen on alttiimpi sekundäärisesti bakteerin aiheuttamalle keuhkokuumeelle joka voi lopulta olla tappava. Pienet varsat ovat suojassa taudilta saadessaan riittävän määrän vasta-aineita emältään joka on huolellisesti rokotettu tautia vastaan.

Nuori hevonen rokotetaan hevosinfluenssaa vastaan 6kk iässä. Vuoden 2020 ja sen jälkeen syntyvillä ravihevosilla ensimmäistä rokotusta seuraa vielä kaksi rokotusta. Tämän jälkeen aikuisia ravihevosia rokotetaan vähintään vuoden välein.

Ratsuilla rokotusaikataulut ovat aikuisilla kilpailevilla hevosilla erilaiset riippuen tasosta, jolla hevoset kilpailevat. Niistä lisää https://www.ratsastus.fi/site/assets/files/20477/ksi_2020_taittoversio.pdf

Käytetyimmät influenssarokotteet:

-          EQUIP F VET

-          DUVAXYN IE PLUS

-          PROTEQFLU

-          EQUILIS PREQUENZA

 

Herpesrokote

Herpesvirus voi rokottamattomilla hevosilla aiheuttaa hengitystieinfektioita. On suositeltavaa rokottaa kilpaileva hevonen herpestä vastaan, siitä huolimatta että kyseessä ei ole ravihevosille kilpailuoikeuden kannalta pakollinen rokote.

Herpesrokotteen suoja ei ole yhtä vahva herpestä vastaan kuin esimerkiksi influnessarokote influnessaa vastaan, joten hyvän suojan ylläpitämiseksi herpestä vastaan hevosta rokotetaan tiheämmin. Suositeltava rokotusväli on perusrokotusten jälkeen 3-4 kk.

Osa hevosista toimii oireettomina kantajina ja täten myös levittävät virusta. Hyvän rokotussuojan saamiseksi onkin tärkeää että kaikki tallin hevoset rokotetaan myös herpestä vastaan huolellisesti.

Herpesrokotteella suojataan hevosta EHV-1 ja EHV-4 viruskantoja vastaan jotka ovat syypäänä useimpiin herpesviruksen aiheuttamiin hengitystietulehduksiin.

Tiineille tammoille on suunnattu oma herpesrokote, sillä EHV-1 voi aiheuttaa hengitystieongelmien lisäksi myös luomisen. Siitostammat rokotetaan tiineyskuukausilla 5, 7 ja 9. Rokotteella ei saavuteta täydellistä suojaa, mutta vähentää riskiä luomiselle jopa nelinkertaisesti.

On ehdottoman tärkeää, ettei siitostammoja ja nuoria tai kilpailevia hevosia pidettäisi yhdessä mahdollisten tartuntojen varalta.

Herpesrokote kilpahevosille:

-          DUVAXYN EHV 1,4

 

HIEKANSYÖNTI

Hiekansyönti on tyypillisintä ahneille poneille ja suomenhevosille. Ongelma on yleensä ajankohtainen syksyllä laidunkauden jälkeen, kun hevoset siirtyvät hiekkatarhoihin, tai keväällä lumien sulaessa ennen laidunkautta. Hiekkaa voi päätyä suoleen heinän mukana tai hevonen voi tekemisen puutteessa tonkia maata ja syödä hiekkaa tai maa-ainesta. Hiekkaa kertyy yleensä paksusuolen pohjalle, ja se voidaan helposti diagnosoida röntgenkuvalla.

OIREET

Tyypillisin oire on pidempään jatkunut ripuli tai löysä uloste. Lisäksi hevonen voi olla haluton liikkumaan ja se voi laihtua. Usein karvapeite huononee. Hevosella voi olla toistuvia lieviä ähkyjä tai pahimmassa tapauksessa akuutti, sairaalahoitoa vaativa ähky.

HOITO

Hoitona käytetään psyllium-kuorta, jota voidaan antaa kotitallilla 1-2 viikon kuureina. Kuurin jälkeen kannattaa hevosesta ottaa uusi röntgenkuva, jotta varmistutaan hoidon onnistumisesta. Jos hiekka ei suun kautta syötävällä kuurilla poistu, voidaan hevoselle letkuttaa psylliumia ja magnesiumsulfaattia 5-7 päivän ajan kerran päivässä nenänieluletkun kautta. Viimeisimpien tutkimusten mukaan tämä on tehokkain hiekanpoistokeino.

Hiekan syömistä voidaan yrittää ennaltaehkäistä tarjoilemalla hevosille heinät astiasta tai heinäverkosta, joka myös hidastaa syömistä antaen hevoselle tekemistä pidemmäksi aikaa. Mikäli mahdollista, tarhanpohjana ideaali olisi hakepohja, jonka alla on suodatinkangas. Tarvittaessa hevoselle voidaan laittaa kuonokoppa päähän tarhausajaksi.

Eläinlääkäri Anna Lehto, AitoVet

Kirjoitus perustuu Helsingin yliopistossa tehtyihin tutkimuksiin:

Comparison of psyllium feeding at home and nasogastric intubation of psyllium and magnesium sulfate in the hospital as a treatment for naturally occurring colonic sand (geosediment) accumulations in horses: a retrospective study. Acta Veterinaria Scandinavica2016 58:73 (Kaikkonen R., Niinistö K., Lindholm T., Raekallio M.)  

Comparison of the effects of enteral psyllium, magnesium sulphate and their combination for removal of sand from the large colon of horses. Vet J. 2014 Dec;202(3):608-11. (Niinistö K., Hewetson M., Kaikkonen R., Sykes B., Raekallio M.)

 

HEVOSEN SELKÄONGELMAT

Urheiluhevosen selkäkivut aiheuttavat usein epämääräisiä, mutta hevosen toimintaa ja suorituskykyä haittaavia ongelmia. Hevosen selkä toimii satulan ja ratsastajan kantamisen lisäksi myös hevosen koko liikeradan voima-akselina. Terve ja toimiva selkä on välttämätön hevosen normaalille liikunta- ja työskentelykyvylle.

ANATOMIAA

Hevosen, kuten ihmisenkin, selkä rakentuu nikamista ja nivelistä, joita ympäröivät lihakset ja ligamentit. Selkä on dynaaminen rakenne, jolla on kykyä joustaa ylös, alas ja sivuttain sekä jossain määrin myös kiertoliikkeisiin. Selkäranka koostuu rintarangan (T1-18) ja lannerangan (L1-6) nikamista ja niiden välissä olevista välilevyistä.

OIREET

Selkäkivun havainnointi aikaisessa vaiheessa voi olla vaikeaa, sillä se ei aiheuta selvää kliinistä oiretta kuten ontumaa. Oireet voivat alkuvaiheessa olla hyvinkin huomaamattomia, kuten hevosen ilmeen ja yleisen olemuksen lieviä muutoksia tai suorituskyvyn lievä heikentyminen. Pahimmillaan selkäongelmat aiheuttavat voimakasta kipua selkään ja sen lihaksistoon, selän jäykkyyttä, vastustelua satuloidessa tai selkäännousussa ja pukittelua sekä huonoa ratsastettavuutta.

TYYPILLISIMMÄT SELKÄONGELMAT

Okahaarakkeiden ahtaat välit eli ns. kissing spines

Kissing spines on yksi yleisimmistä selkäkivun aiheuttajista hevosilla. Se on yleisintä urheilukäytössä olevilla este- ja kouluhevosilla. Muutokset sijaitsevat tyypillisesti rintarangassa T13-16 -alueella. Tutkimuksissa ahtauman syyksi on spekuloitu satulan ja ratsastajan vaikutusta, synnynnäistä vikaa, liiallista rasitusta yms., mutta varmuutta aiheuttajasta ei vielä ole. Problematiikkaa diagnostiikan suhteen lisää se, että useissa tutkimuksissa myös oireettomilta hevosilta on löydetty kissing spines -muutoksia röntgentutkimuksessa.

Selkäligamentin vaurio/tulehdus eli supraspinaaliligamentin desmiitti

Selkäligamentti on vahva ligamentti, joka jatkuu niskaligamentin jatkeena ja loppuu viimeiseen lannenikamaan. Matkalla se kiinnittyy okahaarakkeisiin ja jatkuu okahaarakkeiden väleihin interspinaaliligamenttina. Lisäksi se kiinnittyy pitkän selkälihaksen jänneosiin. Selkäligamenttiin voi syntyä akuutti vaurio esim. rajun pukittelun seurauksena. Siihen voi tulla painevaurioita epäsopivan satulan tai liian kuormittavan ratsastuksen seurauksena. Se voi vaurioitua myös trauman seurauksena, jos hevonen joutuu onnettomuuteen. Usein selkäligamenttivaurioita nähdään myös sekundaarisena muun selkäongelman, esim. kissing spinesin seurauksena.

Degeneratiiviset sairaudet

Kuten muissakin nivelissä, myös selän fasettinivelissä voi ikääntymisen seurauksena ilmetä nivelrikkomuutoksia. Nikamarungoissa voi myös esiintyä spondyloosia. Näiden muutosten kliininen merkitys on vielä epäselvää. Joskus harvoin okahaarakkeisiin tai nikamarunkoihin voi tulla stressimurtumia liiallisen rasituksen seurauksena.

DIAGNOSTIIKKA

Hyvän kliinisen ja palpatorisen tutkimuksen lisäksi selkää voidaan jossain määrin tutkia erilaisilla kuvantamismenetelmillä. Röntgentutkimuksella nähdään luiset rakenteet kuten okahaarakkeet ja nikamarungot, ultraäänitutkimuksella puolestaan voidaan tutkia lihaksia ja ligamentteja. Joissain tapauksissa skintigrafialla voidaan saada lisäinformaatiota.

Hevosen suuri koko kuitenkin asettaa haasteita kuvantamismenetelmille, ja esimerkiksi lannerangan alueen vatsanpuoleisia nikamapintoja ja lantiota on hankalaa tutkia kattavasti röntgen- tai ultraäänitutkimuksilla. Lisäksi diagnoosin tekoa hankaloittaa se, että tutkimuksissa myös isolta osalta terveitä hevosia on löydetty selkään liittyvää patologiaa.

HOITO

Tietyissä tapauksissa tarkan diagnoosin ollessa selvillä, kuten fasettinivelten nivelrikko tai kissing spines, vauriokohtaan voidaan injisoida kortisonia tulehdusta rauhoittamaan. Tulehduskipulääke sekä suun kautta että paikallisesti on usein hyödyksi. Akuuttivaiheessa myös muut paikallishoidot kuten kylmäys ja laserterapia ovat hyväksi. Monet hevoset hyötyvät myös mesoterapiasta, joka poistaa tehokkaasti kipua ja laukaisee selkälihasten jännitystä. Apua voidaan saada myös suonensisäisesti annosteltavista bisfosfonaateista (Tildren).

Kun akuutin vaiheen kipu on saatu hallintaan, on erittäin tärkeää kiinnittää huomiota hevosen kokonaisliikuntaan ja sen tapaan liikkua. Tässä vaiheessa on suositeltavaa käyttää apuna hevosiin perehtynyttä fysioterapeuttia, jonka avulla voidaan rakentaa hevosen tarpeita vastaava kuntoutusohjelma. Selkäongelmaisen hevosen kunnossapysymisen tärkeimmät kulmakivet ovat oikeanlainen tapa liikkua, järkevä, yhdessä fysioterapeutin kanssa suunniteltu treeniohjelma sekä ehdottoman sopiva satula. Tarvittaessa apuna voidaan käyttää fysikaalisia hoitoja kuten hieronta, osteopatia, kiropraktiikka tai akupunktio.

Artikkelin on kirjoittanut eläinlääkärimme Anna Lehto ja kirjoitus perustuu Dr. Frances M. D. Hensonin kirjaan Equine Back Pathology, Diagnosis and Treatment (2010).

AitoVet Oy

AitoVet on yksityinen ketjuunkuulumaton eläinlääkäriasema Kouvolan Aitomäessä hyvien kulkuyhteyksien varrella, maaseudun rauhassa. Aitovet Oy tarjoaa eläinlääkäripalvelut niin pien- kuin suureläimillekin.

avainlippu

 

Yhteystiedot

Aitomäentie 998


45100 Kouvola


Puh. 040 595 7823 pieneläinklinikka

         010 3114733 suureläinklinikka

Email: info(at)aitovet.fi 

         suurelainklinikka(at)aitovet.fi

        

Katso kartta

Aukioloajat

Pieneläinklinikka

Ma-to   klo 8-18

Pe          klo 8-17

La        klo 10-15

Suureläinklinikka

Ma-pe   klo 8-16

 


© 2021 | Aitovet Oy